Sivut

16. lokakuuta 2014

Kouvojen minitytöt kertoo kuulumisiaan!


Nuorisokeskus Anjala tukee kuutta Kymenlaaksolaista seuraa. Kouvojen minitytöt pääsivät staffin kera nauttimaan pääyhteistyökumppaninsa Nuorisokeskus Anjalan järjestämästä ryhmäytymispäivästä. Hyvän ruuan, mielenkiintoisten tehtävien kuten labyrinttirastien, aarteenetsinnän sekä kannustavan ohjaajan lisäksi myös sää suosi ryhmää. Lopputuloksena oli aivan loistava lauantaipäivä Anjalassa, iso kiitos siitä heille.


Kouvojen minitytöt koostuu 17 tytöstä – pääosa heistä on syntynyt -03, sekä kolmesta valmentajasta, joista yksi vastaa fysiikkavalmennuksesta. Lisäksi kokoonpanoon kuuluu neljä taustahenkilöä (joukkueenjohtaja, kuljetusvastaava, rahastonhoitaja ja kioskivastaava). Valmistautuminen uuteen kauteen aloitettiin koripallon osalta heinäkuun viimeisellä viikolla, mutta puolet joukkueesta oli tekemisissä toistensa kanssa koko kesän pelaten lippupalloa Kouvola Indiansin riveissä. Jo viime kaudella Kouvojen minitytöt teki yhteistyötä kyseisen seuran kanssa niin että Indians piti talvella kerran viikossa juoksuharjoitukset tytöille. Hyväksi havaittu malli jatkuu myös tällä kaudella Kuusankosken Kalliosuojassa.

Alkaneen ensimmäinen koitos oli elokuun lopulla, kun joukkue matkusti viikonlopuksi Espooseen Suomen kovatasoisimpaan junioriturnaukseen. Valmistautumista siihen parannettiin mm. Jaalan palloiluhallissa ja Urheilupuiston koululla pidetyllä leirillä. Turnauksessa kahdella joukkueella pelannut Kouvot koki harmittavasti kahdesti kahden pisteen tappion ja kerran kolmen pisteen tappion, näin mahdollisuudet pelata kärkisijoista jäivät tällä kertaa haaveiksi, mutta tärkein toteutui: tytöillä oli silti mukavaa yhdessä.

Mukavaa yhdessäoloa oli luvassa lisää melkein heti Espoon matkankin jälkeen, sillä joukkue pääsi staffin kera nauttimaan pääyhteistyökumppaninsa Nuorisokeskus Anjalan järjestämästä ryhmäytymispäivästä. Hyvän ruuan, mielenkiintoisten tehtävien kuten labyrinttirastien ja aarteenetsinnän sekä kannustavan ohjaajan lisäksi myös sää suosi ryhmää, joten lopputuloksena oli aivan loistava lauantaipäivä Anjalassa, iso kiitos siitä heille.

Kouvojen minitytöt Nuorisokeskus Anjalan ryhmäytyspäivässä syyskuussa

Kaakkoisen alueen minityttöjen sarja päätettiin pelata yhdessä divisioonassa, kun vapaaehtoisia joukkueita ei löytynyt tarpeeksi kakkosdivisioonaan. Tästä johtuen sarjassa on 13 joukkuetta, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että Kouvojen kahdelle minityttöjoukkueelle tulee ennen joululomaa pelattavaksi pelkästään sarjapelejä 24, harjoitusottelut ja turnaukset mukaan lukien yhteensä lähes 50 peliä!!! Toivottavasti kevätkaudeksi tilanne järkevöityy ja sarja pelataan silloin kahtena divisioonana, näin myös otteluiden määrä saadaan kohtuullisemmaksi. Yhdessä divisioonassa pelaaminen ei ole myöskään siksi järkevää, että tasoerot eri joukkueiden välillä on liian suuret – ei palvele ketään, että otteluita päättyy lähes 100 pisteen erolla, vaikka esimerkiksi me olemme tiputtaneet puolustuksen puoleen kenttään normaalin koko kentän puolustuksen sijaan. Tällä hetkellä molemmat joukkueemme Black ja White ovat pelanneet viisi sarjapeliä voittaen niistä neljä. Ainoat tappiot ovat tulleet sarjaa johtavalle Peli-Karhujen -03 joukkueelle. Sarjataulukossa joukkueemme ovat toisena ja kolmantena, ne on pyritty rakentamaan tasavahvoiksi, mutta kevätkauteen on tarkoitus muodostaa tasojoukkueet. Ennen sitä kuitenkin syyssarjaa on vielä pelaamatta yli puolet ja lisäksi marraskuun puolessa välin joukkue osallistuu kahdella kokoonpanolla järjestäjän ominaisuudessa Kouvot -turnaukseen, johon tulee noin 2.000 henkilöä koko viikonlopuksi eli joukkueita on pitkälti toistasataa!!! Näin ison turnauksen toteuttaminen vaatii kaikkien perheenjäsenten ja seura-aktiivien yhteisen voimanponnistuksen, mutta toisaalta palkintona siitä on mukavia muistoja, yhdistävää tekemistä sekä tietenkin huomattavaa taloudellista helpotusta kausimaksuihin.

Oikein mukavaa syksyä kaikille, toivottaa Kouvojen minitytöt