Ankkapurhan auringon alla

Kevätaurinko on ihanasti meitä hellinyt viime päivien ajan. Muitakin kevään merkkejä on ilmassa, mutta viimeistään kevään voidaan sanoa alkavan ensi maanantaina, kun leirikoulusesonki käynnistyy. Viimeiset viikot onkin valmistauduttu alkavaan leirikoulaisten mukanaan tuomaan vilinään ja vilskeeseen varautuen kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaankin.

Valtakunnalliset nuorisokeskukset palvelevat ympäri vuoden. Meillä Anjalassa vuoden kierto kulkee siten, että talviaika on hiljaisinta aikaa vuodessa. Moni kysyykin, mitä ihmettä me sitten täällä teemme ne ajat, kun emme majoita, ruoki ja ohjaa ryhmiä. Usein ehdotettu ratkaisumalli tässä tehostetussa maailmassa on, että olisi kannattavinta lomauttaa henkilökunta hiljaiseksi ajaksi. Me emme usko siihen. Me kehitämme toimintaamme hiljaiset ajat, suunnittelemme tulevaa vuotta ja miten voisimme jatkuvasti paremmin palvellen toteuttaa perustehtäväämme, eli tukea kasvattajien ja kouluttajien työtä. Teemme parhaamme sen eteen, että Anjala olisi turvallinen paikka sekä fyysisesti että psyykkisesti. Tässä olemme onnistuneetkin, ainakin tapaturmien määrä on ollut usean vuoden ajan laskussa. Joka sesongissa laastaria kuluu, mutta suuremmilta vahingoilta olemme välttyneet.

Talven aikana olemme päivittäneet turvallisuusasiakirjoja, tehneet riskianalyyseja, korjanneet havaittuja puutteita, päivittäneet mm. ensiapuosaamistamme kaikille ohjaajille tasoon EA2. Olemme pyrkineet kaikin mahdollisin tavoin valmistautumaan tulevaan sesonkiin. Ja kun maanantai koittaa, olemme valmiina! Turvallisin mielin olemme valmiit vastaanottamaan tuhansien lasten riemun, ilon ja energisyyden - ja meillä kaikilla Ankkapurhan auringon alla on hyvä olla!

Tasa-arvoista päivää!

Minna Canth syntyi 170 vuotta sitten, 19. maaliskuuta 1844, laajan Venäjän keisarikunnan läntisellä rajalla, Suomen suuriruhtinaskunnassa. Hän syntyi yhteiskuntaan, jossa nainen ei voinut päättää itse avioliitostaan ja naimisiin päästyään oli miehensä holhouksenalainen. Tämä tarkoitti sitä, että aviomiehellä oli oikeus naisen tuloihin ja jopa omaisuuteen. Naisten koulutus oli puutteellista, eikä muilla kuin säätyläistytöillä ollut mahdollisuutta opiskella oppikouluissa, eikä niissäkään ylioppilaaksi asti.

Minna Canth pääsi ensimmäisten naisopiskelijoiden joukossa opiskelemaan Jyväskylän opettajaseminaariin vuonna 1863. Kansakoulunopettajan työ oli lähes ainoa ammatti, jolla nainen saattoi elättää itsensä menemättä naimisiin. Minna keskeytti opintonsa vuonna 1865 – mentyään naimisiin. Hän sai seitsemän lasta ennen kuin jäi leskeksi vuonna 1879.

Minna Canthin yhteiskunnallinen työ alkoi lehtikirjoituksina miehensä, Johan Ferdinand Canthin, toimittamissa sanomalehdissä. Hän kirjoitti erityisesti yhteiskunnan epäkohdista, kuten alkoholista ja sen seurauksista, naisten asemasta ja koulutuksen tarpeesta. Hän julkaisi novelleja, näytelmiä, kertomuksia ja lehtijuttuja ja toimi kirjallisuutemme uudistajana. Hän oli lisäksi ensimmäinen suomalainen sanomalehtinainen sekä menestyvä liikenainen. 

Kotikaupungissaan Kuopiossa hän emännöi kodissaan Kanttilassa salonkia, jossa kokoontuivat sen ajan yhteiskunnan vaikuttajanaiset. Salongissa kipinöivät uudistusmieliset ajatukset, jotka levisivät koko Suomeen mielipidekirjoituksina ja kannanottoina.

Minna Canth kuoli vain 53-vuotiaana sydänkohtaukseen vuonna 1897. Hän ehti nähdä elämänsä aikana suuren muutoksen naisten asemassa ja oli itse mukana muuttamassa maailmaa. Yleinen kansakouluasetus, tyttöjen oppikoulut ja yhteiskoulut, oikeus opiskella yliopistoissa, laki naimattoman naisen täysvaltaisuudesta, tasa-arvoinen perimysoikeus, avioehtouudistus ja elinkeinoasetus… kaikki tämä tapahtui ennen vuosisadan vaihdetta. Kaiken kruunasivat vuonna 1906 voimaan tullut yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä lopullisena pisteenä vuoden 1930 avioliittolaki. 1900-luvun kuluessa suomalainen nainen astui vähitellen samalle tasolle suomalaisen miehen kanssa.

Kuka on tämän päivän Minna Canth? Hän on Pakistanissa naisten koulutuksen puolesta kamppaileva nainen. Hän on Tshadissa naisten työosuuskuntaa vetävä nainen. Hän on Nepalissa viljelyä naisille opettava nainen. Hän on tyttöjen ympärileikkaukset kieltävää lakialoitetta kirjoittava nainen. Hän on tyttöjen ihmiskauppaa tutkiva nainen. Tämän päivän Minna Canth tekee edelleen työtä naisten ja tyttöjen tasa-arvon puolesta. Tämän päivän Minna Canthilla on paljon työtä. Auta sinä tämän päivän Minna Canthia. Tue kehittyvien maiden naisten oikeuksia. Tue tasa-arvoisen yhteiskunnan toteutumista myös lähialueillamme. Tue oman lähipiirisi tyttöjä heidän kasvussaan kohti tasapainoista naiseutta. Meitä ei ole tehty kenenkään kylkiluusta!

Ohikävelijästä rinnallakulkijaksi

Ystäväni julkaisi vastikään Facebookissa tilapäivityksen, jossa kertoi tulleensa heikohkolla suomenkielellä ja musliminaisten yleisesti käyttämällä huivilla päänsä peittäneen naisen pysäyttämäksi, suomalaisen kotikaupunkinsa kadulla. Nainen oli silminnähden hädissään kertonut olevansa matkalla työhaastatteluun, mutta ei tuntunut tietävän missä tämä osoitteen kertoma paikka sijaitsisi.  Tällöin oli ystäväni avannut puhelimensa karttaohjelman ja lopulta opastanut naisen rinnallakulkien määränpäähän saakka, samalla rauhoitellen eksynyttä, joka oli kovasti kiitollinen saamastaan avusta. Auttamisenilon ohella, oli ystäväni tuntenut suurta harmitusta kuullessaan, että usea ihminen ennen häntä oli vain kävellyt ohi, kuulematta tai kuuntelematta tämän Somaliasta kotoisin olleen naisen avunpyyntöjä. Tapaus nostaa väistämättä mieleen kysymyksen: Mitä miettivät he, jotka kävelivät ohi?

Jos tarinasta poistetaan määritteet: ”muslimi”, ”heikosti suomea puhuva” ja ”somali” on helppo todeta, että tapaus on vain surullinen esimerkki ihmisten välinpitämättömyydestä. Toisaalta taas jättämällä nuo kuvailut paikoilleen, voisi kertomuksesta vaivatta kuvitella löytävänsä ennakkoluulojen ja rasismin ympärille nivoutuvan punaisenlangan.

Sanat ”rasisti” ja ”rasismi” vilahtelevat nykyisin tiuhaan tahtiin niin lehtien sivuilla, kuin ihmisten puheissakin. Monelle nuo lempeämmin R-sanoinakin tunnetut ilmaisut herättävät ristiriitaisia aatoksia. Vaikka rasismi on sinänsä helppo määrittää rotusyrjinnäksi tai hieman laveammin kaikenlaiseksi yksilön persoonallisia ominaispiirteitä kohtaan tapahtuvaksi loukkaukseksi, eivät nämä tarkennukset vielä paljoa avaa siitä, mitä tuo monitahoinen ilmiö oikeasti kätkee sisäänsä. Ehkä enemmän kertookin se, miten me rasismin arjessamme koemme ja näemme?
Samalla, kun on helppo tuomita rasistiksi ihminen, joka suurin elkein on Mustan Barbaarin sanoituksia mukaillen ”lähettämässä barbaaria takas Afrikkaan”, on vaikeampi painaa rasistin leimaa sen lapsen otsaan, joka innoissaan leikkii ”kuka pelkää mustaa miestä” edes ymmärtämättä viittausta tumman ihonvärin edustajaan. Rasismi voi olla hyvin näkyvää, selvää ja tiedostettua, mutta usein myös piilotettua, epämääräistä ja tiedostamatonta. Rasismi näyttäytyykin hyvin vaikeasti hallittavana ilmiönä, jonka kitkemisessä on helppo tuntea olonsa pieneksi ja mitättömäksi. Mistä siis löytyisi sellainen rasismin ydin, jonka kautta löytäisimme konkreettisia keinoja vaikuttaa?

Joskus on käveltävä kauas nähdäkseen kokonaiskuvan siitä, mitä lähellä tapahtuu. Ehkäpä rasismin ydinkin voisi löytyä katselemalla ulkopuolisen silmin omaa ympäristöään? Vai voisiko ydin löytyä jopa niinkin läheltä, kun kääntämällä katseen itseään kohti ja miettimällä millaisilla valinnoillani ja tekemisilläni, minä edistän muiden syrjityksi tulemisen tunnetta; Jätinkö ehkä jonkun kahvipöytäkeskustelun ulkopuolelle puhumalla nopeasti ja vahvaa murretta viljellen siten, ettei kieliopintonsa vasta-alkaja kyennyt sanottavaani ymmärtämään? Toisaalta taisin myös pysyä hiljaa silloin, kuin kuulin jonkun kutsuvan lähipizzerian herkkuja taikovaa yrittäjää mokkakorvaksi. Niin tekeminen, kuin tekemättä jättäminenkin on valinta.

Palataan takaisin tarinan alkuun ja apua pyytäneeseen naiseen. Onko meidän sittenkään oleellisinta pohtia sitä, mitä ajattelivat he, jotka kävelivät ohitse? Olisiko kuitenkin tärkeämpää miettiä, mitä me itse ajattelemme? Mitkä syyt sinua olisivat estäneet pysähtymästä? Miksi pysähtyminen olisi ollut sinulle itsestäänselvyys?

Hanna

Kansainvälisenä naistenpäivänä vuonna 2014 on kulunut 150 vuotta Mathilda Wreden syntymästä.

 

Mathilda Wrede 8.3.1864-25.12.1928

YK suosittelee kansainvälisen naistenpäivän viettämistä 8.3. joka vuosi. Päivä on sama, jona suomalainen uranuurtajanainen nimeltä Mathilda Wrede on syntynyt. Mathilda Wrede syntyi 8. maaliskuuta vuonna 1864.

Uskoon tultuaan Mathilda Wrede alkoi käydä katsomassa sairaita ja vankeja. Toiminta alkoi Vaasan lääninvankilasta. Mathildaa tuki silloinen vankeinhoitohallituksen ylitirehtööri Adolf Grotenfelt. Hän halusi kehittää vankiloita kasvatuslaitosten suuntaan. Mathilda Wreden vaikutus vankeihin oli suuri ja monet kääntyivät uudelle tielle. 

Mathilda Wrede oli varakasta sukua ja pystyi myös taloudellisesti avustamaan vankien perheitä. Mathilda oli evankelioinnin lisäksi alkanut puolustaa vankien oloja. Hän oli kiinnittänyt huomiota muun muassa vankiloiden sairaanhoidon puutteisiin. 

Vankiloihin alkoi 1900-luvun alussa tulla venäläistämistoimia vastustavia poliittisia vankeja. Nämä uudet vangit lakkoilivat ja vaativat parempaa ruokaa ja sairaanhoitoa. Wrede vähensi uskonnollista sanomaansa tavoittaakseen sosialistivankeja ja tuki näiden uudistusvaatimuksia. Hän aiheutti skandaalin vuotamalla julkisuuteen tietoa vankilaoloista.

Virkamiehet pitivät aatelista evankelistaa uhkana yhteiskuntarauhalle 1900-luvun alun Suomessa. Hänen pelättiin yllyttävän vankeja sosialistiseen kapinaan. Mathilda tuki näiden vankien pyrkimyksiä, minkä vuoksi hänen toimiaan alettiin tarkkailla. 

Hän jatkoi vankiloissa keskusteluja ja avustamista 30 vuoden ajan aina vuoteen 1913 saakka, jolloin vankeinhoitohallitus kielsi yksityiset tapaamiset vankien kanssa. Mathilda perusti veljensä Henrik Wreden kanssa vapautuville vangeille Toivolan työsiirtolan Anjalaan, jota he pitivät kymmenkunta vuotta. 

Mathilda Wrede kuoli Helsingissä 25. joulukuuta 1928.